Urologia on virtsaelinsairauksia ja miesten sukupuolielinten sairauksia käsittelevä lääketieteen ala. Se on yksi kirurgian yhdeksästä erikoisalasta.
Väestön vanhetessa urologisten sairauksien määrä lisääntyy jatkuvasti. Maassamme miesten urologiset syövät muodostavat liki 40 % kaikista miesten pahanlaatuisista kasvaimista.
Eturauhassyöpä on Suomessakin miesten yleisin syöpämuoto.
Miesten ja naisten virtsakivitauti sekä virtsateiden ja miesten sukupuolielinten tulehdukselliset sairaudet ja toiminnalliset häiriöt yleistyvät koko ajan.
Urologinen tutkimussäätiö perustettiin professori Olof Alfthanin aloitteesta vuonna 1982. Sääntöjen mukaan säätiön tarkoituksena on tukea urologian alalla tapahtuvaa tiedon, taidon ja tutkimuksen edistämistä jakamalla apurahoja ja järjestämällä urologista tutkimus- ja tiedotustoimintaa. Säätiö tukee suomalaista urologista lääketieteellistä tutkimusta, joka edistää diagnostiikan ja hoidon tehokkuutta.
Pysyäkseen kansainvälisen kehityksen mukana tarvitsemme Suomessakin jatkuvasti lisääntyvää tutkimustyötä. Yhteiskunnan taholta tuleva taloudellinen tuki tieteelliseen tutkimukseen on valitettavasti aivan riittämätön. Tämän vuoksi urologinen tieteellinen tutkimus tarvitsee yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen tukea säilyttääkseen tähänastisen kansainvälisen korkean tasonsa.
Kaikkinainen tutkimuksen kautta saavutettu edistys on koituva lopulta potilaiden parhaaksi.
Urologisen tutkimussäätiön toimintaa voitte tukea tekemällä lahjoituksen säätiön tilille 218518 – 43284
Säätiölle tehdyt lahjoitukset on vähennettävissä Verohallituksen nimeämispäätöksellä tuloverolain 57§ mukaisesti lahjoituksen tehneen yhteisön tulosta.
Tutkimuskohteiden valinnasta ja apurahojen jaosta päättää säätiön hallitus urologian alan asiantuntijoiden avustamana.
Kiitämme etukäteen arvokkaasta tuestanne.
Helsingissä 30 toukokuuta 2001
UROLOGINEN TUTKIMUSSÄÄTIÖ
Hannu Roine pj |
Sakari Rannikko vpj |
Antti Valppu säätiön asiamies ja sihteeri |
Eero Wuokko jäsen |
Matti Honkala jäsen |
Raimo Savolainen jäsen |
Jaakko Permi jäsen |
Mirja Ruutu jäsen |
Pertti Paloheimo jäsen |
Urologiselle tutkimussäätiölle osoitetut apuraha hakemukset pyydetään lähettämään osoitteella:
Urologinen Tutkimussäätiö Antti Valppu Isokaari 22 B 53 00200 Helsinki
puh. 044 3868 392 antti.valppu@isku.fi
|